perjantai 15. helmikuuta 2013

Elämä melko mallillaan

Kohtalaisen kiireinen työviikko on saatu päätökseen ja nyt on lupa levätä pari päivää.Vaikka oli kiirettä, sain myös todella iloisen yllätyksen työnantajaltani, eli vakituisen työsopimuksen :-) Sitä sopii juhlia tänä viikonloppuna. Vuosi sitten otin melko ison riskin kun irtisanouduin vakituisesta työpaikasta ja vaihdoin sen vuoden työsopimukseen sekä vain lupaukseen jatkosta. Mutta joskus riskinotto kannattaa. Nykyinen työpaikkani tekee minut niin paljon tyytyväisemmäksi elämään kuin se edellinen ja nyt kun vakituinen työsopimuskin on allekirjoitettu, voisin sanoa että juuri tällä hetkellä elämä on kaikin puolin melko mallillaan :-)


Sain Blogi Rakkaudelle Vilhelmiinalta Kaunis Blogi -tunnustuksen. Kiitos paljon :-) Tunnustuksen tehtävänä on kertoa kahdeksan totuutta ja jakaa sitten haaste eteenpäin. Yleensä jätän haasteet väliin, mutta tämän päätin toteuttaa, ainakin puoliksi. Kerron siis kahdeksan (omituista) totuutta itsestäni, mutta en jaa eteenpäin, sillä tämä blogimaailma on niin pullollaan kauniita blogeja että en edes osaisi (tai haluaisi) valita niiden väliltä :-)

1. Pöyhin ja järjestelen sohvatyynyt joka ilta ennen nukkumaanmenoa, mieheni suureksi riemuksi.
2. Kotitöiden ykkösinhokki on silittäminen, joten vaatteissakin suosin niitä silittämättä siistejä versioita.
3. Pukeudun melkein yksinomaan mustaan, joka on lempivärini vaatetuksessa.
4. Olen uskomattoman ujo uusien ihmisten seurassa.
5. En ikinä syö pizzasta reunoja.
6. Esillä olevien tavaroiden pitää olla melkein millilleen "oikealla" paikalla, mutta kaappien sisällöt ovat usein täydessä kaaoksessa.
7. Joskus mieheni tarkoituksella siirtelee yllä mainittuja tavaroita muutamalla sentillä ja sitten hihittelee kun minä käyn siirtämässä ne takaisin "oikealle" paikalleen. Tämä kuvio voi toistua useammankin kerran.
8.Inhoan sieniä yli kaiken, mutta rakastan niiden keräämistä metsässä.


Tässäpä kaikki tällä kertaa. Oikein mukavaa ja nautinnollista viikonloppua teille kaikille! :-)

17 kommenttia:

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Onnea vakituisesta työpaikasta!
Se on iso asia tänäpäivänä:)

Mukavaa viikonloppua!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

ONNEA työpaikasta!!
Aivan ihania kuvia t´äällä taas ...:)
Mukavaa viikonloppua sinulle Katja!

Katja - Bag End kirjoitti...

@Hanne: Kiitos :-) Se on iso asia näinä päivinä eikä enää niin itsestäänselvyys. Yllätys oli sitäkin suurempi sillä joulukuussa oli puhetta vuoden jatkosopimuksesta, joten en odottanut sitä vakituista ihan vielä :-)

@Irmastiina: Kiitos kovasti. Ja kuvat ovat vain ns postauksen täytteenä. Jospa tänä viikonloppuna ehtisin taas otella uusia kuvia päivänvalon vallitessa :-)

Minttu kirjoitti...

Hieno juttu tuo työasia, onnea, onnea kovasti!

Noista paljastuksista kohta kuusi kolahti. Ihan kuin meillä! :D

Mukavaa viikonloppua!

Eeviregina kirjoitti...

Kivaa lukea noita tunnustuksia. Oletko neitsyt horoskoopissa, kun järjestelet tavaroita millilleen?
Mun sisko järjesteli lapsena ja nuorena maton hapsutkin suoraan. Me muut käveltiin sillai "huolimattomasti", että hapsut meni sotkuun ja sisko järjesteli ne uudelleen...
Niin ja onnea vakityöpaikasta!
Kivaa viikonloppua, onko teillä vielä lunta?

Lady of The Mess kirjoitti...

Onnea vakituisesta työpaikasta! Ja varsinkin, kun tykkäät työstäsi. Se on iso ilo!
Oikein hyvää viikonloppua sinne!

Katja - Bag End kirjoitti...

@Minttu: Kiitos! Ja juu, aina välillä yritän järjestellä noita kaappien sisältöjä, mutta parissa viikossa ovat taas ihan sekaisin...

@Eeviregina: Olen skorpioni, joten ihan suoraa selitystä käyttäytymiselle ei löydy. Mutta äitini on neitsyt, joten saattaapi olla että olen osan "tavoista" oppinut sieltä?! ;-)) Ja tunnustan että olen joskus oikonut maton hapsuja! :-D Lumet ovat jo sulaneet, ihanaa.

@Lady of the Mess: Kiitos. Ja juu, se että työpaikalle meno ei joka aamu inhota on ISO plussa. Olen meinaan ollut sellaisessa tilanteessa eikä ollut kovin kivaa ja kovasti vaikuttaa koko elämään. Nyt on hyvä :-)

Elsa kirjoitti...

Onnittelut vakkarityöstä!

Kivoja omituisuuksia, opin tuntemaan Sinua pikkasen enemmän. Sama haaste on minullakin harkintamyssyn alla.

Kivaa lauantain jatkoa!

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos Elsa. Paljastin neuroottisen puoleni ;-)

SariW kirjoitti...

Oikein paljon onnea vakituisesta työpaikasta !
Näitä totuuksia on sitten hauska lukea... ; )
Minä en yhtään tykkää kerätä metsästä marjoja tai sieniä...moni aina ihmettelee sitä, sillä rakastan kitkemistä... se kun kuulemma on melkein samaa. Minusta se täysin eri asia ; )
Mukavaa viikonlopun jatkoa !

Susanne kirjoitti...

Paljon onnea vakituisen työpaikan johdosta!
Kiva oli lukea noita tunnustuksiasi. Tunnistin sieltä paljon omiakin piirteitäni:)
Mukavaa sunnuntaita!

Katja - Bag End kirjoitti...

@Sari: Kiitos :-) Ja sienistä... ei se samaa ole kuin kitkeminen. Minä taas en tykkää kitkemisestä, mutta niitä sieniä on kiva noukkia (mutta ei syödä)

@Rita: Kiitos paljon. Tuo kaappien kaaos taitaa olla melko monelle tuttu ilmiö :-)

Unknown kirjoitti...

Onnea vakipaikasta!

Kommentoin tähän myös uusimmasta postauksesta sen verran että en näe mitään ylimääräistä tavaraa siellä??

Ihana tuo seinälokerikkokin. Mulla on sama ongelma noiden kupujuttujen kanssa, en osaa laittaa niihin mitään?! Tai sitten on vain löydettävä sellainen kasvi joka on kasvatettu sinne ;)

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Katja - Bag End kirjoitti...

Kiitos Niina :-) No ei ehkä se ns ylimääräinen tavara ole se pahin ongelma, vaan tuo eri värien & materiaalien kirjo. On vain minun silmiini liian levottoman oloinen. Verhot vaihtoon, sekin auttaisi :-)

Maanvaiva kirjoitti...

Täältä löytyi niin kaunis koti! <3

Haha.. mä syön pitsasta VAAN ne reunat :D

Katja - Bag End kirjoitti...

Hei "Maanvaiva". Kiitos kovasti. Ja jos kaloreita ajatellaan, niin sinun tyylisi on huomattavasti fiksumpi vaihtoehto kuin minun "rasvaimu" versioni ;-)

Unknown kirjoitti...

Viimein pääsin tänne blogiisi hieman paremmalla ajalla. Sulla on täällä ihanan positiivinen vire ja kotisi niin kaunis! + Onnea uudesta työpaikasta; kuulostaa niin hyvälle, että uskalsit tehdä siirron elämässäsi :)

Ja tunnistan itseni tuosta; tavaroiden on oltava millilleen paikalla - huomaan itsekin heti, jos jotain tavaraa on liikuteltu "pois paikaltaan" ja pakko mennä heti korjaamaan asia. Enpä tiedä, miten käy, kun pikkunuttu tästä varttuu ja alkaa oikein urakalla tutustua mamin tavaroihin ;) Ehkä en vain sitten enää jaksa olla niin neuroottinen!

Mukavaa viikonloppua :)